Kaaos nimeltä Bangkok

Sika Ko Kretin lauttasatamassa.

Ennen kuin palasimme tuttuun ja turvalliseen Japaniin, aloimme todella saada tarpeeksemme Thaimaan kaupunkien ruuhkasta, metelistä ja liasta. Oikeastaan kaikki, mikä on Bangkokissa vialla, tiivistyy liikenteeseen: opportunistiset taksikuskit, turistihuijaukset ja liukuvat hinnat, kaaosmainen liikennekäyttäytyminen, savusumu, desibelit, elintasoerot ja mateleva ruuhka. Pääkaupunkia symboloi hyvin kadunvarrelta ostettava ja taksien onnenamuleteiksi tarkoitettu loistelias krysanteemi, joka on pakokaasuista värjääntynyt likaisen keltaiseksi.

Bangkokissa voi shoppailla. Sunnuntaimarkkinoilla Chatuchakin loputtomista kuumista sokkeloista löytyi vielä monipuolisemmin krääsää ja käsitöitä kuin muilta turistitoreilta. Ostin kauan kaipaamani uuden riipuksen ja loput tuliaiset. Tingin hymyillen satasen sieltä sun täältä, mutta minkä jossain voitti toisaalla menetti. Kovin vääntö, noin 500 bathia alkuperäisestä hinnasta, käytiin MBK-ostoskeskuksessa uudesta älypuhelimesta. Japanista kun voi ostaa vain lukittuja malleja. Puhelin toimitti loppumatkasta kameran ja navigaattorin virkaa. 

Reilun kokoinen jääkahvi.

Ikävintä on, kun huomaa tulevansa turistina lypsetyksi, vaikka kuinka mielellään muuten antaisikin tippejä ja maksaisi vapaaehtoisesti enemmän. 1000 bathia, noin 20 euroa, ei nyt kuitenkaan ole länsimaalaiselle yhtä naurettavan suuri seteli kuin katukauppiaalle. Viranomaiset eivät itse näytä kansalaisia parempaa esimerkkiä: suurinpaan palatsiin ulkomaalaiset maksavat naurettavan 500 bathin päiväpalkan suuruisen sisäänpääsymaksun ja julkisessa lauttabussisatamassa kysyjälle neuvotaan vain 40 bathin turistilautta 15 bathin paikallisveneen sijaan.

Seilasimme kuitenkin halvalla viimeiselle pysäkille asti. Siellä turistikuplan ulkopuolella kävelimme banaanipellon laitaa. Tulimme takaisin paikallisten meille ystävällisesti opastamaa reittiä, joka sisälsi osuuden moottoripyörän satulassa ja monta tuntia paikallisbusseissa. Bangkokin ruuhkat ovat moninaiset ja ennustamattomat.

Ko Kret on saari lähes Bangkokin sydämessä. Ei ole hiekkarantoja, vaikka paikalliset pojat mutaisessa joessa uivatkin.

Viimeisenä päivänä minä, Jarno ja sisko varasimme kokkikoulun.  Koska thairuokakurssi oli suunnattu matkailijoille, päivä ei sisältänyt rehkintää kädet tiskialtaassa tai kalansisälmyksissä. Edellisissä tosin joutui hetken kahlaamaan ostosmatkalla torille, jossa tutustuimme erilaisiin vihanneksiin ennen kuin pakenimme mielenosoittajien lähestyvää kulkuetta. Kaikki raaka-aineet tuotiin pilkottavaksi kauniisti tarjottimelle aseteltuna. Ruoka maistui taivaalliselta, kun kerrankin sai itse määrätä chilin määrän. Saimme pusertaa kookosmaitoa, friteerata kevätkääryleitä ja jauhaa morttelissa tuoksuvaa currya. Thaimaassa raa’oilla hedelmillä on käyttötarkoituksensa siinä missä kypsilläkin. Koulun ulkopuolelta demokratiamonumentilta kuuluivat telttoihin leiriytyneiden mielenosoittajien pillien vihellykset.

Valitsemassa valkosipuleita.

Kulkiessamme Khaosanilta poispäin ohitimme moottoripyörätaksin takaosassa nukkuvan taksiyrittäjän. Miekkonen taisi haistaa turistit unen läpi, sillä hän havahtui hetkeksi ja nosti laiskasti käsivarttaan. Takapenkiltä kuului yritteliäs “tuk tuk” ennen kuin käsi valahti takaisin unten maille.

Kaiken kaikkiaan, on ihana olla takaisin Japanissa.  Ruoka ei ole niin tulista että se laittaisi mahaa kuralle, teillä on vain niin monta kaistaa kuin niille on merkitty ja ulkomaalaisuudesta saattaa joskus olla jopa etua. Lentomatka takaisin oli karmea, sillä flunssa oli lyönyt korvani tukkoon ja paine teki laskeutuessa todella kipeää. Perillä kuitenkin heti pari ensimmäistä virkailijaa tarjosi meille sateenvarjot kotimatkaa varten. Säästyimme taksiltakin kuin bussikuski suostui heittämään meidät kyydistä varsinaisen reittinsä ulkopuolella.

Amulettitori ja tuktuk-tarjonta

Suuri makaava Buddha

on pitkä

Japanissakin on buddhalaisia temppeleitä, mutta Thaimaassa luotetaan kimmeltävään arkkitehtuuriin.

Esikaupunki

Ko Kretin vahtikoira

Joen tärkeydestä kertovat lukuisat temppelit sen rannalla.

Kokonaisuus on osasten summa.

Vesimelonin poikasia.

Kaew Fah Plazan ostoskeskus Bangkokin sydämessä ylitti korkeusmääräykset ja se suljettiin. Kun ylimmät kerrokset purettiin, sadevesi kerääntyi pohjakerrokseen ja aiheutti mittavan hyttysongelman. Veteen istutettiin kaloja ongelman ratkaisemiseksi. Itikoidenko takia Japanissakin on koita alunperin istutettu?

Japanissa rusketus on out, joten valitsin palamisen välttämisen ja palasin kalpeana kuin lakana.

Vielä vähän ruskeampia saisivat kääryleet olla.

Asettelu

Keltaista currya, makea kurkkusalaatti ja kevätkääryleet.

Papaijasalaatti raa’asta hedelmästä.

Voihan karamelli.

Chiang Mai ja viidakon lait

Jarnolla putosivat aurinkolasit jorpakkoon. Kiitos äidille kuvista.

Matkaseurueessamme kiersi vatsatauti, joten Chiang Main luonnonaarteet tiettömien ja vessattomien taivalten takana jäivät näkemättä. Lähinnä me taudista jo toipuneet tai epäilyttävän vastustuskykyiset kiersimme kaupunkia ja metsästimme tuliaisia heikompien juodessa majatalossa appelsiinivirvokkeita.

Etenkään uudenvuodenaatto ei ollut ihan onnistunut. Päivällä kadotin kamerani, joka putosi tai jäi jonnekin kaivaessani karttaa repusta. Koska Thaimaa ei ole yhtä tyhmänrehellinen maa kuin Japani, ainoa onni onnettomuudessa oli että olin melko vasta siirtänyt alkureissun kuvat talteen.

Voin siis vain kertoa, että Chiang Main yötaivas vuoden vaihtuessa on upea. Sadat ja tuhannet valkoiset lyhdyt nousivat tasaisena virtana hitaasti kohti tähtiä. Kävelimme kohti lyhtyjen lähtöpistettä, mutta päivän vuoteessa maanneelta Jarnolta alkoivat pian loppua voimat. Menimme siis istumaan lähimpään ravintolaan, jossa äiti tuijotti inhoten raa’asta tortillasta pursuavia mustia papuja.

Muut jäivät odottamaan vuoden vaihdetta väkijoukkoon rakettien räjähdellessä huolestuttavan matalalla ja lähellä kuin pommit, mutta minä ja Jarno näimme viisaaksi poistua.  Osa lyhdyistä jäi kiinni puihin tai laskeutui palavina puhelinlangoille ja sähköjohdoille. Pysähdyimme kotimatkalla hetkeksi ja katselin kun lyhtyjen ja rakettien valo heijastui vuosisataisen vallihaudan mustasta pinnasta. Näky olisi voinut olla todella romanttinen, mutta sitten meitä kohti juoksi ainakin kilon painoinen rotta. Otimme tuktukin perille.

Kuuma ilma nousee ylöspäin.

Kun kaikki olivat melkein terveitä vuokrasimme päiväksi auton ja kuljetuksen eräälle norsufarmille, jossa tehdään ainakin joitain haparia yrityksiä elefantti-reppanoiden auttamisen suuntaan. Sympaattisten otusten kärsä oli karkea ja nopea etsimään uutta banaania. Jarno kuvasi kun elefantti kosi ja amerikkalaispari kihlautui.

Sesonkityöntekijä-autokuski kertoi asuvansa suurimman osan vuodesta kahden sadan asukkaan karen-kylässä vuoristossa lähellä Thaimaan rajaa, kasvattavansa muun muassa kanoja ja mangoja ja maksavansa yllättävät menot vesipuhveleilla. Kuski kysyi, kuinka yleistä metsästys on Suomessa. Vastauksen kuultuaan hän naureskeli että Thaimaassa kyllä kaikilla on pyssy, poliiseja kun ei sademetsässä juurikaan näy.  Pian hän kuitenkin vakavoitui ja totesi, että eläimiä jotka saavat kerrallaan vain yhden tai kaksi poikasta ei ole hyvä ampua.

“Mitä eläimiä te sitten metsästätte?” kysyin. “Oravia. Kaikenlaisia oravia. Kun meillä pojilla on kotona vapaa-aikaa, me otamme ritsat ja menemme metsälle. Ja meillä on aamiaiseksi oravaa, lounaaksi oravaa…”

Chiang Main koirat eivät olleet ihan niin kirppuisia kuin Hua Hinin rannoilla.

Niin, taivas oli suuri ja hurja. Uusi kamera ensi kuun hankintalistalla.

Makkarakauppias

Heinäsirkkakauppias

Kahvilla

Kylläinen herra

Tämähän on melkein kuin Kobessa.

Kävijät saavat itse kullata joitain patsaita.

Reppanat.

Hua Hin – Elämäni pohattana

Olimme muutaman päivän Bangkokissa ja vietimme perheeni kanssa joulua muun muassa syömällä tanskalaisen jouluaterian. Sen jälkeen otimme bussin Hua Hiniin. Ensimmäinen majapaikkamme oli rakennettu laiturille ja aallot löivät rantaan lankkujen alla. Eristys ei ollut kovin kummoinen: lattian alta kipitti pieniä muurahaisia ja ympäriltä kuului naapurien puhe. Jossain lähellä kulkukoirat selvittelivät reviirirajojaan. Kylmäkin tuli, sillä sänkyihin ei ollut pedattu täkkiä. Sijainti oli kuitenkin paras mahdollinen, melkein Hilton-hotellin naapurissa. Rantalomallehan sitä oli tultu.

Hua Hin ei ole sellainen kirkasvetinen paratiisi joita Thaimaan eteläsaarilta kuulemma vielä löytää. Turistit ovat olleet siellä jo pitkään ja monet ulkomaalaiset ovat päättäneet jäädä. Ydinkeskustassa oli paljon länsimaalaisia ravintoloita ja kuppiloita ja vaihdoimme Jarnon kanssa loppuajaksi thaimaalais-englantilaisessa omistuksessa olevaan majataloon. Joimme aamukahvit ruotsalaisessa leipomossa ja väistelimme suomeksi palvelujaan tyrkyttäviä räätäleitä. Kokeilimme kanadalaista lounasta ja söimme pizzaakin sillä tekosyyllä, että Japanissa siitä olisi pitänyt maksaa kaksinkertaisesti. Hinnat eivät olleet kalliita jos eivät halpojakaan. Viidellä eurolla sai hienostoravintolan tasoista illallista.

Smoothiet olivat hyviä, etenkin ananas ja mansikka.

Äitini ja kummitätini rupesivat laiskoiksi ja pesettivät hiuksensa vain kampaamoissa. Minäkin kokeilin ja kyllähän ne hiukset silisivät tunnin puhallinkuivauksen jälkeen. Hemmotteluhoidoista päätimme jättää väliin Thaihieronnan sen jälkeen kun Jarnon jalkahierontaan kuului jalan suoristus polvesta painaen – avustetut venyttelyt eivät oikein sovellu heikkonivelisille.

Minne ikinä menikin, aina joku oli tyrkyttämässä jotain taksista kynsilakkaukseen tai aurinkotuoliin. Köyhää moinen kohtelu hämmensi. Kaiken ystävällisyyden takana tuntui olevan myyntiyritys. Aloin ymmärtää, miksi miljonäärit etsiytyvät muiden miljonäärien seuraan suljetuille klubeilleen ja miksi turistien sanotaan pilaavan reppureissaajien kohteita. Myyjät onneksi ymmärsivät kiellon pelkästä päänpudistelusta.

Pakenimme Jarnon kanssa hälinää paikallisbussiin, joka ei kylläkään mennyt sinne minne oletimme. Jäimme pois noin kymmenen kilometrin päässä Hua Hinistä ja seurasimme tietä tyhjälle hiekkarannalle. Päätimme kävellä takaisin rantaviivaa pitkin. Valkoinen hiekka oli tiivistä paljaiden jalkojen alla, aallot lämpimiä ja jättimeduusat pelottavia. Ohitimme armeijan rantoja ja upeita viiden tähden rantahotelleja.

Paikallisbussit on värikoodattu, mutta joskus punainen onkin oranssi. Sisällä kimmeltää ja tuuletus hoituu avoimen oven kautta.

Luola Sam Roi Yotissa.

Jonkun matkaa Hua Hinistä on Khao Sam Roi Yotin kansallispuisto, jonne lähdimme isommalla seitsemän hengen porukalla. Menimme bussilla Pran Buriin, jossa linja-autolla tullut kanssamatkustaja auttoi meitä vuokraamaan lava-auton perille. Siellä meitä odotti matalia vuoria ja hiljainen tuulinen ranta, pölyinen valtava tippukiviluola ja kivenkolossa asuva lisko. Veli ripusti riippumaton mäntyjen väliin ja loikoili siellä, kunnes apinalauma ajoi hänet pois. Makasimme rannalla niin kauan kuin tarkenimme.

Sam Roi Yotin rantaa.

Bangkokin eteläisestä bussiterminaalista ostettu herkullinen riisipallo.

Ensimmäisen majapaikan kaunis ja rauhallinen meriterassi.

Huone oli siisti ja peiton olisi saanut pyytäessä.

Talon salaatti Corner-ravintolassa.

Siivousvälineitä kaupan.

Expatti asuu täällä.

Ruotsalaiset korvapuustit Thaimaassa.

Jalkahieronta sillä välin kun hiuksiani kuivattiin tunti.

Kymmenen kilometriä Hua hinistä. Koko matkan voi kävellä rantaa pitkin, mutta välissä oleva pieni vuori pitää kiertää.

Rantaan huuhtoutui meduusoita.

Makea perunaleivonnainen.

Hetken tauko apinavuorella.

Hippa!

Vuorella elelee parikin kirppuista apinalaumaa jotka tappelevat kun niitä ruokitaan ja jotka sontivat joka paikkaan.

Kohti sisämaata.

Illan hämärtyessä.

Matkalla luolaan.

Kalkkikivi on sortunut katosta ja reiästä paistaa aurinko sisään.

Phraya Nakhon luola ja kuninkaan paviljonkki.

Rantamäntyjä.

Rantakallioita.

Luolan asukki.

Simpukka.

Khao Sam Roi Yotin rannan hiekka oli lähinnä teräviä simpukansiruja.