Näistä on Japani tehty

Jotta voi kokea Japanin kokonaisvaltaisesti, on tiettyjä paikkoja joissa on käytävä ja asioita jotka on koettava. Onneksi esimerkiksi temppeleitä löytyy sieltä sun täältä, eikä tarvitse matkata koko maata päästä päähän nähdäkseen jo paljon.

Alle olen listannut mielestäni kokemisen arvoisia asioita Japanissa. Ruoka ja syöminen on niin iso asia, että kirjoitan siitä myöhemmin erikseen.

1. Shintolaispyhättö

Shintolaispyhätössä voi tutustua arkkitehtuuriin, tapakulttuuriin ja nähdä ehkä vilahduksen kimonosta. Shintolaispyhätöt ovat rauhallisia pihapiirejä, villejä festivaaliareenoita ja pieniä alttareita kiireisen arjen tai metsän keskellä. Ne erottaa yleensä paksuista köysistä ja ikonisista torii-porteista, jotka merkitsevät ainutlaatuisen ja tunnelmallisen paikan pyhäksi.  Shintolaisuudessa luonnossa ja rakennuksissa asuvilta hengiltä voi pyytää onnea ja suojelusta. Lempishintolaispyhättöni löytyy maalaiskylästä Hotakasta, mutta eniten kuhinaa oli Tokion kiireisessä mutta seesteisessä Meiji-pyhätössä. Kuriosiittien metsästäjille voi suositella hedelmällisyyspyhättöä esimerkiksi Nagoyassa tai vaikuttavia loputtomiin jatkuvia torii-porttien käytäviä Kiotossa.

Hotakan shrine ja temppelineitsyitä mikoja.

2. Buddhalaistemppeli

Buddhalaistemppeleissä tuoksuvat suitsukkeet ja niistä huokuu arvokas tyyneys. Japanin temppeleissä ei yleensä loista kulta kuten muualla Aasiassa, mutta massiivisilla puupinnoilla on rauhoittava vaikutus. Yleensä buddhalaistemppeli on hyvä kohde, jos haluaa istahtaa tuoksuvalle ruokomatolle ja juoda väkevää vihreää teetä japanilaista puutarhaa tai  kivipuutarhaa katsellen. Buddhalainen kulttuuri on tuonut Japaniin suuren osan perinteisistä yläluokan taidemuodoista, ja temppelissä saattaa nähdä samalla kertaa ikebanaa eli kukkien asettelua ja kalligrafiaa. Kaunein temppelikokonaisuus kaikilla herkuilla on mielestäni Kouya-vuorella. Parhaan teen olen juonut temppelissä Tottorissa ja Arashiyaman buddhalaisen hautausmaan lähellä oli vaikuttavin bambutiheikkö.

Temppelin puutarha Tottorissa

3. Vuori

Japani ei ole litteä, vaikka sellaisen käsityksen saattaa Osakassa ja Tokiossa saadakin. Vuoret ovat kauniita katsella ja haastavia kiivetä, ja niiden rinteiltä avautuvat upeat maisemat metsien, kaupunkien ja merten yli. Ylöspäin kiivetessä tai kondolihissillä huristellessa kasvillisuus muuttuu ja vesiputoukset kohisevat. Useimmat polut ovat hyvin hoidettuja ja maisemat ovat luonnon ja ihmisen yhdessä muokkaamia. Vaelluskulttuuri on oma maailmansa kirkkaine varusteineen ja iloisine tervehdyksineen. Korkein vuori Fuji on mieleenpainuva seikkailu kesäkuukausina, mutta kauniita maisemia ja eläimiä löytyy esimerkiksi Miyatojimassa.

Näkymä Miyajiman saarelta Hiroshimassa on yksi Japanin kolmesta kauneimmasta maisemasta.

4. Harrastuskohde

Koska mielenkiinnon kohteita on niin monia, on yhtä maankolkaa vaikeaa suositella yli muiden. Kiinnostavatko

•  palmut ja hiekkarannat? Lennä Okinawalle ja syö ananas.
•  ihmiskohtalot? Tutustu Hiroshiman rauhanmuseoon tai Koben maanjäristysmuseoon.
•  animaatioelokuvat? Varaa lippu Ghiblin museoon etukäteen tai alkumatkasta.
• alakulttuurit? Vaatii taustatyötä saapua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, mutta saattaisit viihtyä maidcafessa.
• huvipuistot? Esimerkiksi Universal Studios, tosin Disneyland Tokiossa on suositumpi. Fuji Parkissa on varmasti hienot maisemat.
• eläimet? Käy Narassa tai Miyajimassa silittämässä peuroja tai pörrötä kotieläimiä matkailutilalla. Kissoja voi silitellä kissakahviloissa ja apinoita voi ruokkia Arashiyamassa, mutta vältä eläinkauppoja ja pienikoppisia eläintarhoja. Japanin rannikolta löytyy peurasaarien lisäksi ainakin pupusaari ja kissasaari. Kylmällä kelillä apinat kylpevät Naganossa.
• laskettelu, autot, teknologia? Kuulopuheiden perusteella laskettelurinteet onsenien kera löytyvät Naganosta ja Hokkaidosta, automuseo Nagoyassa on kuuluisa ja futuristista teknologiaa voi pällistellä Miraikanin museossa Tokiossa.

Universal Studios Japan:in matkamuistoja.

5. Yöllinen metropoli

Suurkaupungit ovat kauneimmillaan yöllä, kun ne leviävät valomerinä horisonttiin. Valokuvista ei voi nähdä, kuinka valtavan suuria Tokion tai Kansain metropolit ovat. Tuhannet ja taas tuhannet ahkerat toimistotyöntejiät istuvat tuhansien ja taas tuhansien valaistujen ikkunoiden takana tai hoippuvat kotiin alkoholinhöyryisistä illanistujaisista izakaya-ravintoloissa. Kaduilla välkkyvät mainostaulut, uhkapeliluolat ja autojen valokeilat.

Näkymä Tokion Metropolitan buildingista.

6. Ostoskatu

Useimmissa kaupunginosissa on katettu ostoskatu, joka jatkuu silmänkantamattomiin. Myyjät lirkuttavat tervetulotoivotuksia ja marketin kalatiskillä soi päivästä toiseen sama mainoslaulu. Osa ostoskaduista on erikoistunut tukku- ja torimyyntiin sätkivine kaloineen ja värikkäine kukkineen. Toisissa on ravintoloita, keräilytavaraa, sisustusta ja muotia useammassa kerroksessa. Mitä ylemmäksi tai alemmaksi katutasosta menee, sitä oudommaksi tarjonta käy. Sisäänheittäjiä ja mainostajia on paljon, mutta he eivät yleensä mene henkilökohtaisuuksiin: ilmainen nenäliinapaketti tai viuhka saattaa jopa tulla joskus tarpeeseen. Lomapäivinä paikallisten ostosvimma on suurimmillaan ja liikkuminen pääkäytävällä voi käydä vaikeaksi.

Yleensä ostoskatujen varrella on ainakin yksi 100 yenin kauppa, joissa romukauppa saa ihan uuden merkityksen. Tavarat kylläkin maksavat nykyään 108 yeniä (noin 70-80 senttiä). Sillä summalla saa niin kalligrafiasetin, kuppinuudelit, paistinpannun kuin irtoripsetkin. Daiso ja Seria ovat ketjuliikkeitä, jolla on yleensä isoissa kaupungeissa laajin valikoima.

Sivukaduilla saattaa kuulla huumaavaa melua peliluolasta ja jossain voi aina ikuistaa ilmeensä purikura-kopissa. Huvituskeskusten ja baarien läheltä löytyvät myös karaoket. Japanilaisessa karaokessa ainostaan valikoidut seuralaset joutuvat kärsimään, jos ei osaa laulaa mutta nauttii siitä. Karaokehuoneessa voi laulaa Abbaa hyvällä äänentoistolla, tanssia diskovaloissa, tilata juomia pakettihintaan ja vaikka nukkua viimeisen metron mentyä. Parempi hätäleposija löytyy yleensä kuitenkin internetkahvilasta.

Megalomaaninen ostoskatu Osakassa.

7. Onsen

Kylpy on japanilaisille melkein sama asia kuin sauna suomalaisille, eli ne ovat erottamaton osa paikallista kulttuuria. Julkisissa kylpylöissä on ihana rentoutua pitkän päivän päätteeksi ulkoilma-altaassa lumihiutaleiden leijaillessa tai vesiputousten solistessa, eri kylpyjä kokeillen ja joskus saunassa istuen. Onsenissa kylpyvesi pulppuaa luonnollisista kuumista lähteistä syvältä maan alta. Se saattaa olla liukkaan emäksistä, hajustettu yrteillä, punaista rautaoksideista tai lievästi radioaktiivista radonista. Sento-kylvyissä vesi voi lämmitettyä luonnonvettä tai vesijohtovettä.

Uskoisin, että onsenkokemus on miellyttävämpi, jos tutustuu etukäteen kylpemisetikettiin. Kylpylähenkilökunnan suhtautuminen tatuointeihin vaihtelee,.En silti haluaisi olla se henkilö, jonka vuoksi kaikki muut asiakkaat marssivat pois. Niinkin on ilmeisesti ainakin yhden tatuoidun ulkomaalaisen kohdalla käynyt. Kannattaa myös muistaa juoda paljon vettä ja vilvoitella tarpeen tullen suihkussa, ulkotiloissa tai pukuhuoneessa. Olen myös usein kastellut pienen pyyhkeen kylmällä vedellä, puristanut sen kuivaksi ja asettanut kylvyssä pääni päälle viilentämään.

Kylpylät ovat myös suosittuja ja hintavia hotellilomakohteita. Usein kylpy on vain osa kokemusta, johon kuuluu myös ruokailu ja yöpyminen, perinteisesti maaten ruokolattialle levitetyllä patjalla. Varo läikyttämästä matolle mitään. Tatamilattiassa on oma olkinen tuoksunsa ja toisinaan, etenkin kesällä, myös paljon kuhinaa.

Yksityinen sento Himejissä.

8. Syrjäkylä

Kisolaakso Naganossa lopputalvesta.

Tokion ja Osakan metropolialueen ulkopuolellekin kannattaa uskaltaa. Syrjäkylät ovat jopa helpommin lähestyttäviä kuin suurkaupungit, joissa tapahtuu joskus liian paljon yhtä aikaa. Kumpuilevassa tai vuoristoisessa maastossa harjatiilikattojen ja riisipeltojen keskellä tuntee olevansa kaukana kaikesta. Maaseudulla vaalitaan tuotantoperinteitä aktiivisten eläkeläis- ja matkaluyrittäjien voimin, ja kävijäkin voi tutustua niistä moniin. Nähtävyyksiä ei ehkä ole monia, mutta muukalaisesta kiinnostuneen paikallisen ja turistin välisistä lämpimistä kohtaamisista tulee sitäkin merkityksellisempiä.

9. Vuodenajat

Japanissa kukkii aina jokin vuodenajasta riippumatta. Keväällä japaninaprikoosin kukkia seuraavat useat kirsikkapuulajikkeet, alkukesästä kukkivat hortensiat, syksyllä väriloistoa luovat japaninvaahterat ja talvella leijailevat ruusun ja mangolian lehdet. Vuodenaikoja on neljä, mutta niiden lisäksi lyhyemmät sadekaudet, sadonkorjuut ja sääjaksot seuraavat toisiaan. Ne eivät näy pelkästään puutarhoissa ja pihoilla, sillä jokaiseen kiertoon liittyy pitkiä perinteitä: Kirsikkakukka-aika tarkoittaa piknikkejä ja kesällä kilisevät lasiset tuulikellot. Kaskaiden soitto tarkoittaa japanilaiskoululaisille samaa kuin koivun hiirenkorvat suomalaislapsille. Talvi maistuu pataruuille ja makealle papusopalle.

Kirsikankukat Narassa kukkivat vähän myöhemmin kuin Tokiossa. Kukkimisaikoja voi seurata vuosittaisita ennusteista.

Telttailua

Ostettuamme teltan Awajin retkeä varten selvitin mihin muualle sen kanssa pääsisi. En ollut edelleenkään valmis maksamaan hostellihintaa kahdesta neliömetristä nurmikkoa, joten laillinen leirintäaluevalikoima lähialueella oli rajoitettu Furubokken luonnonpuistoon. Täytin ja lähetin sähköpostilla PDF-lomakkeen Kasain kunnan sivuilta, ja ilmainen yöpaikka luonnon keskellä oli varattu. Tai no, luonto on toki suhteellinen käsite.

Furubokke kyllä sijaitsee keskellä ei mitään, ainakin japanilaisella mittapuulla. Sinne menee yhden vaunun junabussi kerran tunnissa kylästä, joka oli niin pieni että jokainen vastaantulija tervehti meitä. Yhden talon takapihalla seisoi selittämätön Kitty-patsas.

Viimeiseltä juna-asemalta kävelimme noin kaksi kilometriä asfalttitietä pitkin luonnonpuistoon ja leirintäalueelle. Suihkua siellä ei sentään ollut, mutta juokseva vesi, vessanpöntöt ja juoma-automaatti kylläkin. Pystytimme telttamme vielä vapaana olleeseen nurkkaan ja tunsimme pakanneemme todella kevyesti naapureihin verrattuna. Ilmeisesti tyypilliseen telttaretkeen kuuluisi, että perillä tila-autosta puretaan ainakin talon korkuinen teltta, ruokakatos, retkipöytäryhmä, grilli, polttopuut, kaasusytytin, sulkapalloverkko, riippukeinu, valonheitin ja kylmälaukku. Monen leiri oli hyvinkin tilavampi ja mukavampi kuin pieni kaupunkiasunto.

Pärjäsimme ihan hyvin pikkuteltallammekin. Koska meillä ei ollut valonheittimiä, bongasimme ehkä kesän ensimmäisen vihreänä välkkyvän tulikärpäsen. Pahin toukka-aika alkaa olla metsissä onneksi ohi, mutta hämähäkkejä verkkoineen oli kyllä siitäkin edestä.

Ao-kylän takapihan sekalaista esineistöä.

Junaa odottaessa

Leirintäalue illalla.

Karuilla kalliorinteillä patojärven ympärillä oli paljon kuolleita mäntyjä.

Vasemmalla kahden hengen kupolitelttamme, oikealla naapuripariskunnan teltta katoksineen. Betonialustat ovat ehkä sadekelejä varten?

Riippusillalta polku jatkui kalliolle metallikettingin avulla. Kukkulaa vastapäätä joku hakkasi kallioon isonapaista Buddhan kuvaa.

Kolme miestä äimistelee japanissa harvinaista makavaa Buddhan kuvaa.

Puiston kivieistäjän tuotoksia. Yksi ei nuku.

Kauniisti louhittu kallio luonnonpuiston kupeessa.

Junabussiasema.

 

Pyöräillen kohti Awajin auringonlaskua

Japanilaiset suunnittelevat vuotuisen kultaisen lomaviikkonsa varmaan tarkemmin kuin suomalaiset kesähäänsä. Kahta viikkoa ennen vuotuista lomakautta varausten tekeminen oli jo mahdotonta. Myös kaikki leirintäalueet ja pyöränvuokraajat valittelivat ei oo:ta. Minä ja Jarno emme tehneet hotelli- ja matkavarauksia puolta vuotta etukäteen, joten jäimme lomasuunnitelmiemme kanssa taivasalle ja lihasvoiman varaan.

Niinpä ostimme netistä pienen ja keveän teltan noin 10 eurolla tee-se-itse -hengessä, ja paikkasimme siitä vedenpitävän silikonilla ja teipillä. Tungimme sen, pikakahvia ja termospullon reppuun ja hyppäsimme pyörän selkään.

Läheiselle Awajin saarelle johtaa maailman pisin riippusilta, mutta se on moottoritie. Mummopyöriemme kanssa meri oli ylitettävä lautalla Akashista. Satamasta lähdimme polkemaan pyöräkartassa suositeltua saaren kiertosuuntaa vastaan, sillä oli jo iltapäivä ja halusimme nähdä auringonlaskun länsipuolelta. Tie oli tasainen ja kiemurteli maaseudulla kukkuloiden ja meren välissä. Pysähdyimme pari kertaa pieniin ja haiseviin kalastajakyliin juomaan kahvia ja katselemaan rannoilla leikkiviä lomalaisia.

Valmiina jatkamaan matkaa.

Pyörämatkailu Japanissa on silkkaa ylellisyyttä. Ostimme evästä ja saimme termospulloon lisää kiehuvaa vettä kioskeista, joita oli parin kilometrin välein. Katseltuamme auringonlaskua rannalta kävimme kylvyssä onsenissa ennen kuin kömmimme puhtaana makuupusseihin.

Telttapaikan löytäminenkin oli helppoa. Vaikka heinä- ja elokuun ulkopuolella suljetut leirialueet ovat periaatteessa kiellettyjä yöpaikkoja, kalastelijat, pyöräilijät ja perheet olivat joukolla valloittaneet ne. Talonkokoiset teltat retkipöytineen täplittivät maisemaa. Teltan olisi varmaan saanut pystyyn katseiden suojaan pusikkoonkin. Viralliset leirintäalueet Awajilla olisivatkin sitten maksaneet kaksi kertaa enemmän kuin telttamme.

Seuraavan päivän matka ei ollut ihan yhtä miellyttävä, sillä itäranta oli urbaaniimpi ja ruuhkaisempi. Heräsimme auringon noustessa ja kuuntelimme maaseudun ääniä. Väitin kiven kovaan kuulevani Kobe-härkien mylvintää. Jarnon mukaan todennäköisempi veikkaus olisi ollut hanhi, varsinkin kun toitotusta kuului myös lammesta.

Meille selvisi pyöräreitin kiertosuunnan syy, kun ajoimme tien vasenta laitaa ja metsän puolella. Puista roikkui seitin varassa satoja toukkia, jotka liehuivat tuulessa ja iskeytyivät pyöräilijöihin. Viimeisin salamatkustaja lensi alas parvekkeelta tänään.

Itärannan nähtävydet olivat betonia, kuten ainakin kaksikymmentä metriä korkea valkoinen Buddha, joka nousi hylätyn näköalatornin katolta kuin muistona suuruudenhullusta kultista. Kävimme myös katsomassa temppeliä, Hompukujia, joka oli taatusti nätein koskaan näkemäni betonirakennus. Sisällä oli taivaallisen hiljaista ruuhkaisen tienvarren jälkeen. 

Ensimmäisenä päivänä pyöräilimme noin 70 ja toisena päivänä noin sata kilometriä. Loppumatkasta väsytti ja lepäsimme hetken tienvarsikylpylässä, jossa oli pieniä sähköshokkeja antava hieronta-allas. En osaa sanoa, oliko tunne miellyttävä vai epämiellyttävä.

Japanin maaseutu = rikkaruohokokoista nouseva savu, valkoiset lava-autot, harjatiilikatot ja juoma-automaatit.

Rauniot kalliokielekkeellä. Awajin maanjäristys ja ikääntyvä väestö on autioittanut monia saaren rakennuksia.

Keinomatsubaran mäntymetsää. Tietä reunustavat rakkaudentunnustukset ja yksi “we are all alone” – kyltti.

Auringonlasku länsirannalla. Aurinko katosi horisontin taakse parissa minuutissa.

Valkoinen, hylätty betoninen Buddha vartioi niemen kärkeä.

Water templen sisäänkäynti.

Temppeli on kaunein näkemäni betonirakennus.

Hiljaisuus veden alla.

Haukka nappasi kalan.