Näistä on Japani tehty

Jotta voi kokea Japanin kokonaisvaltaisesti, on tiettyjä paikkoja joissa on käytävä ja asioita jotka on koettava. Onneksi esimerkiksi temppeleitä löytyy sieltä sun täältä, eikä tarvitse matkata koko maata päästä päähän nähdäkseen jo paljon.

Alle olen listannut mielestäni kokemisen arvoisia asioita Japanissa. Ruoka ja syöminen on niin iso asia, että kirjoitan siitä myöhemmin erikseen.

1. Shintolaispyhättö

Shintolaispyhätössä voi tutustua arkkitehtuuriin, tapakulttuuriin ja nähdä ehkä vilahduksen kimonosta. Shintolaispyhätöt ovat rauhallisia pihapiirejä, villejä festivaaliareenoita ja pieniä alttareita kiireisen arjen tai metsän keskellä. Ne erottaa yleensä paksuista köysistä ja ikonisista torii-porteista, jotka merkitsevät ainutlaatuisen ja tunnelmallisen paikan pyhäksi.  Shintolaisuudessa luonnossa ja rakennuksissa asuvilta hengiltä voi pyytää onnea ja suojelusta. Lempishintolaispyhättöni löytyy maalaiskylästä Hotakasta, mutta eniten kuhinaa oli Tokion kiireisessä mutta seesteisessä Meiji-pyhätössä. Kuriosiittien metsästäjille voi suositella hedelmällisyyspyhättöä esimerkiksi Nagoyassa tai vaikuttavia loputtomiin jatkuvia torii-porttien käytäviä Kiotossa.

Hotakan shrine ja temppelineitsyitä mikoja.

2. Buddhalaistemppeli

Buddhalaistemppeleissä tuoksuvat suitsukkeet ja niistä huokuu arvokas tyyneys. Japanin temppeleissä ei yleensä loista kulta kuten muualla Aasiassa, mutta massiivisilla puupinnoilla on rauhoittava vaikutus. Yleensä buddhalaistemppeli on hyvä kohde, jos haluaa istahtaa tuoksuvalle ruokomatolle ja juoda väkevää vihreää teetä japanilaista puutarhaa tai  kivipuutarhaa katsellen. Buddhalainen kulttuuri on tuonut Japaniin suuren osan perinteisistä yläluokan taidemuodoista, ja temppelissä saattaa nähdä samalla kertaa ikebanaa eli kukkien asettelua ja kalligrafiaa. Kaunein temppelikokonaisuus kaikilla herkuilla on mielestäni Kouya-vuorella. Parhaan teen olen juonut temppelissä Tottorissa ja Arashiyaman buddhalaisen hautausmaan lähellä oli vaikuttavin bambutiheikkö.

Temppelin puutarha Tottorissa

3. Vuori

Japani ei ole litteä, vaikka sellaisen käsityksen saattaa Osakassa ja Tokiossa saadakin. Vuoret ovat kauniita katsella ja haastavia kiivetä, ja niiden rinteiltä avautuvat upeat maisemat metsien, kaupunkien ja merten yli. Ylöspäin kiivetessä tai kondolihissillä huristellessa kasvillisuus muuttuu ja vesiputoukset kohisevat. Useimmat polut ovat hyvin hoidettuja ja maisemat ovat luonnon ja ihmisen yhdessä muokkaamia. Vaelluskulttuuri on oma maailmansa kirkkaine varusteineen ja iloisine tervehdyksineen. Korkein vuori Fuji on mieleenpainuva seikkailu kesäkuukausina, mutta kauniita maisemia ja eläimiä löytyy esimerkiksi Miyatojimassa.

Näkymä Miyajiman saarelta Hiroshimassa on yksi Japanin kolmesta kauneimmasta maisemasta.

4. Harrastuskohde

Koska mielenkiinnon kohteita on niin monia, on yhtä maankolkaa vaikeaa suositella yli muiden. Kiinnostavatko

•  palmut ja hiekkarannat? Lennä Okinawalle ja syö ananas.
•  ihmiskohtalot? Tutustu Hiroshiman rauhanmuseoon tai Koben maanjäristysmuseoon.
•  animaatioelokuvat? Varaa lippu Ghiblin museoon etukäteen tai alkumatkasta.
• alakulttuurit? Vaatii taustatyötä saapua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, mutta saattaisit viihtyä maidcafessa.
• huvipuistot? Esimerkiksi Universal Studios, tosin Disneyland Tokiossa on suositumpi. Fuji Parkissa on varmasti hienot maisemat.
• eläimet? Käy Narassa tai Miyajimassa silittämässä peuroja tai pörrötä kotieläimiä matkailutilalla. Kissoja voi silitellä kissakahviloissa ja apinoita voi ruokkia Arashiyamassa, mutta vältä eläinkauppoja ja pienikoppisia eläintarhoja. Japanin rannikolta löytyy peurasaarien lisäksi ainakin pupusaari ja kissasaari. Kylmällä kelillä apinat kylpevät Naganossa.
• laskettelu, autot, teknologia? Kuulopuheiden perusteella laskettelurinteet onsenien kera löytyvät Naganosta ja Hokkaidosta, automuseo Nagoyassa on kuuluisa ja futuristista teknologiaa voi pällistellä Miraikanin museossa Tokiossa.

Universal Studios Japan:in matkamuistoja.

5. Yöllinen metropoli

Suurkaupungit ovat kauneimmillaan yöllä, kun ne leviävät valomerinä horisonttiin. Valokuvista ei voi nähdä, kuinka valtavan suuria Tokion tai Kansain metropolit ovat. Tuhannet ja taas tuhannet ahkerat toimistotyöntejiät istuvat tuhansien ja taas tuhansien valaistujen ikkunoiden takana tai hoippuvat kotiin alkoholinhöyryisistä illanistujaisista izakaya-ravintoloissa. Kaduilla välkkyvät mainostaulut, uhkapeliluolat ja autojen valokeilat.

Näkymä Tokion Metropolitan buildingista.

6. Ostoskatu

Useimmissa kaupunginosissa on katettu ostoskatu, joka jatkuu silmänkantamattomiin. Myyjät lirkuttavat tervetulotoivotuksia ja marketin kalatiskillä soi päivästä toiseen sama mainoslaulu. Osa ostoskaduista on erikoistunut tukku- ja torimyyntiin sätkivine kaloineen ja värikkäine kukkineen. Toisissa on ravintoloita, keräilytavaraa, sisustusta ja muotia useammassa kerroksessa. Mitä ylemmäksi tai alemmaksi katutasosta menee, sitä oudommaksi tarjonta käy. Sisäänheittäjiä ja mainostajia on paljon, mutta he eivät yleensä mene henkilökohtaisuuksiin: ilmainen nenäliinapaketti tai viuhka saattaa jopa tulla joskus tarpeeseen. Lomapäivinä paikallisten ostosvimma on suurimmillaan ja liikkuminen pääkäytävällä voi käydä vaikeaksi.

Yleensä ostoskatujen varrella on ainakin yksi 100 yenin kauppa, joissa romukauppa saa ihan uuden merkityksen. Tavarat kylläkin maksavat nykyään 108 yeniä (noin 70-80 senttiä). Sillä summalla saa niin kalligrafiasetin, kuppinuudelit, paistinpannun kuin irtoripsetkin. Daiso ja Seria ovat ketjuliikkeitä, jolla on yleensä isoissa kaupungeissa laajin valikoima.

Sivukaduilla saattaa kuulla huumaavaa melua peliluolasta ja jossain voi aina ikuistaa ilmeensä purikura-kopissa. Huvituskeskusten ja baarien läheltä löytyvät myös karaoket. Japanilaisessa karaokessa ainostaan valikoidut seuralaset joutuvat kärsimään, jos ei osaa laulaa mutta nauttii siitä. Karaokehuoneessa voi laulaa Abbaa hyvällä äänentoistolla, tanssia diskovaloissa, tilata juomia pakettihintaan ja vaikka nukkua viimeisen metron mentyä. Parempi hätäleposija löytyy yleensä kuitenkin internetkahvilasta.

Megalomaaninen ostoskatu Osakassa.

7. Onsen

Kylpy on japanilaisille melkein sama asia kuin sauna suomalaisille, eli ne ovat erottamaton osa paikallista kulttuuria. Julkisissa kylpylöissä on ihana rentoutua pitkän päivän päätteeksi ulkoilma-altaassa lumihiutaleiden leijaillessa tai vesiputousten solistessa, eri kylpyjä kokeillen ja joskus saunassa istuen. Onsenissa kylpyvesi pulppuaa luonnollisista kuumista lähteistä syvältä maan alta. Se saattaa olla liukkaan emäksistä, hajustettu yrteillä, punaista rautaoksideista tai lievästi radioaktiivista radonista. Sento-kylvyissä vesi voi lämmitettyä luonnonvettä tai vesijohtovettä.

Uskoisin, että onsenkokemus on miellyttävämpi, jos tutustuu etukäteen kylpemisetikettiin. Kylpylähenkilökunnan suhtautuminen tatuointeihin vaihtelee,.En silti haluaisi olla se henkilö, jonka vuoksi kaikki muut asiakkaat marssivat pois. Niinkin on ilmeisesti ainakin yhden tatuoidun ulkomaalaisen kohdalla käynyt. Kannattaa myös muistaa juoda paljon vettä ja vilvoitella tarpeen tullen suihkussa, ulkotiloissa tai pukuhuoneessa. Olen myös usein kastellut pienen pyyhkeen kylmällä vedellä, puristanut sen kuivaksi ja asettanut kylvyssä pääni päälle viilentämään.

Kylpylät ovat myös suosittuja ja hintavia hotellilomakohteita. Usein kylpy on vain osa kokemusta, johon kuuluu myös ruokailu ja yöpyminen, perinteisesti maaten ruokolattialle levitetyllä patjalla. Varo läikyttämästä matolle mitään. Tatamilattiassa on oma olkinen tuoksunsa ja toisinaan, etenkin kesällä, myös paljon kuhinaa.

Yksityinen sento Himejissä.

8. Syrjäkylä

Kisolaakso Naganossa lopputalvesta.

Tokion ja Osakan metropolialueen ulkopuolellekin kannattaa uskaltaa. Syrjäkylät ovat jopa helpommin lähestyttäviä kuin suurkaupungit, joissa tapahtuu joskus liian paljon yhtä aikaa. Kumpuilevassa tai vuoristoisessa maastossa harjatiilikattojen ja riisipeltojen keskellä tuntee olevansa kaukana kaikesta. Maaseudulla vaalitaan tuotantoperinteitä aktiivisten eläkeläis- ja matkaluyrittäjien voimin, ja kävijäkin voi tutustua niistä moniin. Nähtävyyksiä ei ehkä ole monia, mutta muukalaisesta kiinnostuneen paikallisen ja turistin välisistä lämpimistä kohtaamisista tulee sitäkin merkityksellisempiä.

9. Vuodenajat

Japanissa kukkii aina jokin vuodenajasta riippumatta. Keväällä japaninaprikoosin kukkia seuraavat useat kirsikkapuulajikkeet, alkukesästä kukkivat hortensiat, syksyllä väriloistoa luovat japaninvaahterat ja talvella leijailevat ruusun ja mangolian lehdet. Vuodenaikoja on neljä, mutta niiden lisäksi lyhyemmät sadekaudet, sadonkorjuut ja sääjaksot seuraavat toisiaan. Ne eivät näy pelkästään puutarhoissa ja pihoilla, sillä jokaiseen kiertoon liittyy pitkiä perinteitä: Kirsikkakukka-aika tarkoittaa piknikkejä ja kesällä kilisevät lasiset tuulikellot. Kaskaiden soitto tarkoittaa japanilaiskoululaisille samaa kuin koivun hiirenkorvat suomalaislapsille. Talvi maistuu pataruuille ja makealle papusopalle.

Kirsikankukat Narassa kukkivat vähän myöhemmin kuin Tokiossa. Kukkimisaikoja voi seurata vuosittaisita ennusteista.

Lähtövalmistelut

Japani on jäänyt nyt taakse, mutta taidan julkaista vielä pari kirjoitusta tähän blogiin. Aluksi viimeisen Japaninviikon hässäkkää tarkistuslistaksi koottuna. Tulossa on myös yhteenveto tai pari Japaniin ja siellä matkailuun liittyen. Luultavasti kerään tänne myös matkapäiväkirjoja ympäri Eurooppaa, ainakin kunnes keksin perustaa uuden blogin.

Uusi kotikaupunkimme Odense Tanskassa. Kotoisaa olla takaisin Skandinaviassa.

Tarkistuslista poismuuttaville

Kodinkoneiden ja huonekalujen myynti. Paikallisilla sayonara-myyntilistoilla sekä sähköpostilistoilla myynti onnistui helposti ja ilmaiseksi englanniksi. Laitoimme hinnat niin alhaisiksi, että tavarat menivät kaupaksi lyhyessäkin ajassa eikä jätemaksuja tarvinnut juuri maksaa. Kuluneen kotatsun myimme toiseen prefektuuriin Kuroneko-kuljetuspalvelun avulla. Lähin toimipiste löytyi paikallisesta pesulasta, jossa lähetyslomake täytettiin. Ikean palmukin löysi uuden kodin.

Uuden asunnon etsiminen. Ei ole helppoa ulkomailta käsin vieraalla kielellä ruuhkaisilla vuokra-asuntomarkkinoilla. Muutimme aluksi pieneen valmiiksi kalustettuun soluun, josta käsin jatkamme asunnon metsästämistä paikan päällä.

Matkatatavaroihin mahtui pienimäärä japanilaisia ruokatarvikkeita, jotka löysivät paikkansa kaapin päältä.

Veden, kaasun, sähkön ja internetin katkaiseminen ja verot. Sihteeri hoiti nämä puolestamme sopimusten, lomakkeiden ja laskukuittien avulla. Jätimme hänelle jonkin verran rahaa, josta hän maksaa viimeisen kuun laskut ja verot. Internettiin kuului laite, jonka jätimme asuntoon asentajien poishaetttavaksi.

Vuokrasopimuksen päättäminen noin kuukautta ennen lähtöä. Poismuutto onnistui meidän vuokranantajallamme keskellä kuuta.

Muuttoilmoitus. Onnistui kaupungintalolla nopeasti yhdellä helpolla lomakkeella. Japanilaiset henkilökortit rei’itettiin lentokentällä tullissa.

Isojen tavaroiden lähetys postissa ulkomaille. Hitaana merirahtina kevyiden mutta isokokoisten tavaroiden lähettäminen postissa saattaa olla rahan arvoista. Me lähetimme paperisen seimin, alle 5 kiloa, noin 4000 yeniä. Se tuskin tulee ehjänä perille, sillä postivirkailijat eivät suostuneet lähettämään kaksi senttiä ylisuurta pakettia. Lopulta he taipuivat leikkaamaan pahvilaatikosta päädyt irti ja 150 senttinen paketti lähti matkaan iloisen uudelleenteippailun saattelemana.

Pyörien rekisteröiminen uusille omistajille. Pyöräkauppaan mennään yhdessä pyörän ja uuden omistajan kanssa sekä otetaan mukaan pyörän rekisteröintitodistus, henkilöpaperit ja 500 yeniä. Jos kauppaan ei pääse yhtä aikaa, uusi omistaja tarvitsee pyöräkaupasta lomakkeen, jossa on edellisen omistajan nimi, allekirjoitus ja osoite sekä liitteenä kopio tämän henkilöllisyystodistuksesta.

Viimeiset huvitukset. Ehdimme käydä viimeisellä viikolla kahdesti Koben ulkopuolella ja syödä sushia, sashimia, ramenia ja kobehärkää. Ystävät ajoivat meidät autollaan toiselle puolen saarta katsomaan yhtä Japanin kauneimpina pidetyistä maisemista, merenlahden yli kulkevaa mäntyistä hiekkakaistaletta.

Haudutettua kalaa

Sashimia

Ame no Hashidate. Pyöräilimme mäntyjä kasvavaa hiekkakaistaletta pari kilometriä vastarannalle.

Tarinan mukaan kaistale näyttää lohikäärmeeltä, jos sitä katsoo niin kauan ylösalaisin, että pää menee pyörälle.

Pieni lohikäärme

Läheisen temppelin horoskooppimaiset ennustukset oli kirjoitettu pieneen viuhkaan.

Ennustuksia oli ripustettu temppelipihan mäntyihin.

Ontto männynrunko.

Puistoa mäntykaistaleella.

Viimeiset hyvät pihvit.

Ylimääräisten tavaroiden hävittäminen. Yli viisi kiloa painavien ja 45 litraisten tavaroiden hävittäminen vaati soittoa kaupungin suurten jätteiden toimistolle. Yhden sängyn hävittäminen maksoi 1200 yeniä. Rahaa vastaan kioskilta sai sänkyyn lätkäistävän kuitin. Kuittiin merkittiin puhelimessa saatu tunnistenumero ja tavara olisi kuulunut jättää määrättynä viikonäivänä määrättyyn aikaan määrättyyn jätekatokseen. Me neuvottelimme jättämispäivän talonmiehen kanssa itsellemme sopivammaksi. Ison elektroniikan hävittäminen on kallista ja vaatii soittoa kodinkone- ja kierrätysliikkeisiin, sillä kaupunki ei käsittele esimerkiksi pesukoneita. Kodinkoneliikkeessä pienen jääkaappimme haku ja hävittäminen olisi maksanut 7000 yeniä, mutta netistä löytyi firma joka haki mokoman pois ilmaiseksi. Osa muutoin poisheitettävästä tavarasta kelpasi etenkin Osakassa toimivan hostellin omistajattarelle.

Emme halunneet myydä käytettyjä sänkyjä.

Pakkaus. Koska Tanskasta ei makseta tavaroidemme rahtia, otimme mukaan sen mitä mahtui lentomatkatavaroihin. Kuluneet, painavat ja halvat tavarat saivat mennä kierrätyspusseihin. Kahden henkilön kaksi vuotta Japanissa mahtui neljään matkalaukkuun. Lisäksi ostimme muutamat uudet syömäpuikot ja astiat 100 yenin kaupasta sekä säilyviä japanilaisia ruokatarvikkeita. Ruuman hävikki oli yksi sateenvarjo ja kolme rikkoutunutta lautasta.

Puhelinliittymän sulkeminen. Sopimuksen päättämistä ei voinut ajastaa, joten toiseksi viimeiseltä päivältä piti löytää aikaa asioimiseen. Puhelin lakkasi toimimasta tunnin kuluttua sulkemisesta. Maksoimme reilut 10 000 yeniä “alennuksista”, jotka piti palauttaa jos sopimuksen päätti alle neljän vuoden kuluessa liittymän aloittamisesta. Japanilaiset puhelimet on kytketty liittymiin, joten sopimuksen purkauduttua puhelin lensi suoraan roskikseen.

Asunnon siivoaminen. Siisti asunto ei takaa etteikö vuokranantajalle pitäisi maksaa lisää takuuvuokran päälle, mutta saattaahan se pienentää summaa. Lähtiessämme jätimme sovitusti avaimet ja asuntoon liittyvät paperit pöydälle.

Eläkemaksujen palautus. Ennakkoeläkemaksujen palautusta Japanin valtio tuntuu välttelevän kaikin byrokratian keinoin. Ensiksi rahojen saamista varten täytyi täyttää kaikkien eläkesäätiöiden lomakkeet. Kun maasta on jo poistunut, liitteeksi tulee lähettää vielä kuva passista ja tullin passileimasta. Lisäksi eläkemaksuista peritään automaattisesti vero, jota ei tarvitsisi kuitenkaan maksaa. Rahojen saamiseksi pitää siis olla Japanissa valtakirjalla valtuutettu kontaktihenkilö, joka käy anomassa eläkkeen palautusta henkilökohtaisesti toimistossa omalle Japanilaiselle tililleen.

Pankkitilin sulkeminen. Saimme pankista paperit, jotka voi täyttää ja lähettää ulkomailta käsin sitten, kun viimeiset palkat ja ennakkoeläkepalautukset ovat tulleet tilille ja se on tyhjennetty.

Lentoliput. Ostimme paria kuukautta aiemmin halvimmat liput Eurooppaan ajatuksella, ettei yhtä pitkää lentoa tarvitse kärsiä ihan heti uudestaan. Star Allience:n lento Kööpenhaminaan kulki Pekingin ja Frankfurtin kautta. Pekingissä meillä oli kymmenen tuntia aikaa ja saimme poistua kentältä 24 tunnin viisumivapauden turvin.  Kävimme keskustassa, maistoimme Pekingin ankkaa ja ostimme kuukakkuja. Lyhyessäkin ajassa ehti iskeä pieni kulttuurishokki: ihmistungoksessa vallitsi vahvimman oikeus ja julkisessa vessassa kukaan ei lukinnut ovia tai pessyt käsiä. Osa kyykki ovi auki. Kaikki oli likaisuudessaan, isänmaallisuudessaan ja kullankimalluksessaan kuitenkin hienoa ja erikoista. Jalat tosin olivat ihan poikki jo lähtiessä kaikesta siivoamisesta ja viimeisten päivien asioinneista.

Wang Fu Jingin iltamarkkinat.

Wang Fu Jingin kadulla myytiin kiinalaisille ja ulkomaalaisille turisteille erikoisuuksia, kuten ennen grillaamista vielä vartaissa sätkiviä skorpioneja ja tuhatjalkaisia.

Pieniä ankkoja.

Pekingin ankkaa katukeittiöstä. Vehnälättyihin kiedottiin täytteet ja tipattiin kastikkeessa puikoilla.

Portti oli remontissa.

Ihmisten tapaaminen. Hyvästien jättäminen on surullista, kun lähtee määräämättömäksi ajaksi kauas, kauas pois. Japanin opettajalleni lupasin kirjoittaa kirjeitä ja toivottavasti muihin yhteydet säilyvät ainakin sähköisesti.

Läksiäisissä ei sanottu hyvästejä vaan sovittiin, että nähdään pian.

 

 

 

Iljettävä, ihana nattō

Nattō on japanilaisten mämmi, josta siitä pitävä kansanosa tuntee ärsyttävää kansallisylpeyttä. Se näyttää, tuntuu ja haisee järkyttävältä. Erona mämmiin on, että fermentoidut soijapavut ovat ilmeisesti hyvin terveellisiä: ne ovat hyväksi iholle, verenkiertoelimistölle ja luustolle, ne ehkäisevät syöpää ja vatsavaivoja ja sisältävät runsaasti kasvisproteiinia. Jotkut japanilaiset uskovat vakaasti myös saken terveyshyötyihin, joten yleisesti ottaen perinneruokien terveysuskomuksiin on syytä suhtautua varauksella. Joka tapauksessa nattō on halpaa ja nopeatekoista aamiaista.

Siihen hyvät uutiset sitten loppuvatkin. On vaikea päättää, mikä nattōssa on vaikeinta niellä: tuorehiivainen, orgaaninen haju, juustoinen jälkimaku vai sitkeä lima satunnaisine kokkareineen. Vaikka nattō on periaatteessa helppo kattaa pöytään, venyvä rakenne tekee syömisestä hitaata. Jostain syystä lima on Japanissa hyväksyttävä rakenne ruualle.  Nattōn lisäksi tarjolla on joskus limaperunaksi ristimääni vihannesta ja limaista okraa, limaisista merenelävistä nyt puhumattakaan. Jos nattō ei ole tarpeeksi räkäistä sellaisenaan, ei hätää!  Sekoittamalla limasta tulee ilmavampaa ja runsaampaa. Mukana tuleva sinappi värjää liman tehokkaasti keltaiseksi. Saatavilla on myös erikoisvenyvää nattōa, ja nattōn voi aina yhdistää raakaan kananmunaan tai kauravelliin.

Päätin opetella syömään nattōa, mielessäni säihkyvä iho ja ruokakaupan toistaiseksi valloittamaton nurkkaus. Aloitin Azuma-brändin hikiwari-nattōlla, jonka pavut osoittautuivat paloitelluiksi. Haju ei lyönyt vastaan yhtä pahasti kuin puolitoista vuotta sitten, mutta aamiaisen jälkeen henki haisi kuvottavalta. Sekoitin nattōa riisiin päivä päivältä enemmän, kunnes söin pakkauksen kolmannen vaahtomuovirasiallisen yhdellä aamiaisella. Tungin lisäksi joukkoon soijaa ja väkevää sinappia niin, että kyyneleet valuivat. Pehmeä tofu retiisiraasteella vähän miedonsi makua. Satunnainen oksennus Osakan metrossa haisi nattōlle – tai toisin päin.

Nattōn saa helposti venymään puolikin metriä.

Toinen kokeiluerä oli edullista ja perinteistä Okame-nattōa. Mielestäni se maistui täyteliäisemmälle ja vahvemmin pilaantuneelle juustolle kuin ensimmäinen erä, tai sitten aloin vähitellen maistaa muita makuja hiivan alta. Koin valaistumisen hetken, kun vertasin nattōa viiliin. Jos olen syönyt pienen ikäni ongelmitta venyvää, bakteereita kuhisevaa hapanta maitoa, miksi nyrpistelisin kasvisperäiselle nattōllekaan? Mitä sitten, jos rasiassa on ilmareiät mikrobeille?

Kevätsipulisilpun ja pakkauksen mukana tulleen liemen kanssa neljäs paketti oli jo, jos ei nyt ihan nautittavaa, niin ei kauhean pahaakaan – melkeinpä mielenkiintoisen makuista. Sain Jarnonkin syömään nattōa kerrottuani että se saattaa vahvistaa niveliä. (Sillä, ettei muuta aamiaista olut tarjolla saattoi olla myös jotain tekemistä asian kanssa.) Kokeilin sekoittaa nattoa jogurttiin, mutta tuloksena oli puolen desin sijasta puolitoista desiä hapanta limaa. Ymmärsin, ettei nattōn syömiseen ole oikotietä.

Luksusnattō sinapilla. Vesi ei herahda kielelle vaan valuu silmistä.

Nattōn valmistajissa oli jonkin verran eroa papujen koossa ja lisäkkeissä. Joissain pakkauksissa ei ollut mukana sinappia, tare-kastike saattoi olla hyvin makeaa tai sen tilalta oli vihreää merilevähyytelöä. Mustien papujen kanssa tuli sinapin sijaan wasabia. Sunnuntainattō tuli olkituutissa isokokoisilla pavuilla, mutta oli muuten arkista. Kolmen viikon nattōaamiaisten jälkeen tuoksuton nattōversio maistui jo tylsälle. Parasta oli ehkä Azuma tai Nattō ichi.

Täten olkoon todistettu, että miitä tahansa voi oppia syömään. Lähes kuukausi siinä meni, mutta nyt nattō on ruokien ranking-listalla jossain kaurapuuron tietämillä. Iho on vähän paremmassa kunnossa, mutta se voi johtua myös lämpimämmistä säistä. Terveysvaikutukset nähdäkseen pitäisi varmaan jatkaa syömistä vielä pari viikkoa. Aika näyttää, oliko tässä mitään järkeä.

Akamen nattōa. Nattō on parasta varsisipulin kera.

Nattōa, mutta mustista pavuista. Onko harjoitus tuottanut tulosta, kun tämä näyttää jo syötävältä?