Japanilaiset suunnittelevat vuotuisen kultaisen lomaviikkonsa varmaan tarkemmin kuin suomalaiset kesähäänsä. Kahta viikkoa ennen vuotuista lomakautta varausten tekeminen oli jo mahdotonta. Myös kaikki leirintäalueet ja pyöränvuokraajat valittelivat ei oo:ta. Minä ja Jarno emme tehneet hotelli- ja matkavarauksia puolta vuotta etukäteen, joten jäimme lomasuunnitelmiemme kanssa taivasalle ja lihasvoiman varaan.
Niinpä ostimme netistä pienen ja keveän teltan noin 10 eurolla tee-se-itse -hengessä, ja paikkasimme siitä vedenpitävän silikonilla ja teipillä. Tungimme sen, pikakahvia ja termospullon reppuun ja hyppäsimme pyörän selkään.
Läheiselle Awajin saarelle johtaa maailman pisin riippusilta, mutta se on moottoritie. Mummopyöriemme kanssa meri oli ylitettävä lautalla Akashista. Satamasta lähdimme polkemaan pyöräkartassa suositeltua saaren kiertosuuntaa vastaan, sillä oli jo iltapäivä ja halusimme nähdä auringonlaskun länsipuolelta. Tie oli tasainen ja kiemurteli maaseudulla kukkuloiden ja meren välissä. Pysähdyimme pari kertaa pieniin ja haiseviin kalastajakyliin juomaan kahvia ja katselemaan rannoilla leikkiviä lomalaisia.
Valmiina jatkamaan matkaa.
Pyörämatkailu Japanissa on silkkaa ylellisyyttä. Ostimme evästä ja saimme termospulloon lisää kiehuvaa vettä kioskeista, joita oli parin kilometrin välein. Katseltuamme auringonlaskua rannalta kävimme kylvyssä onsenissa ennen kuin kömmimme puhtaana makuupusseihin.
Telttapaikan löytäminenkin oli helppoa. Vaikka heinä- ja elokuun ulkopuolella suljetut leirialueet ovat periaatteessa kiellettyjä yöpaikkoja, kalastelijat, pyöräilijät ja perheet olivat joukolla valloittaneet ne. Talonkokoiset teltat retkipöytineen täplittivät maisemaa. Teltan olisi varmaan saanut pystyyn katseiden suojaan pusikkoonkin. Viralliset leirintäalueet Awajilla olisivatkin sitten maksaneet kaksi kertaa enemmän kuin telttamme.
Seuraavan päivän matka ei ollut ihan yhtä miellyttävä, sillä itäranta oli urbaaniimpi ja ruuhkaisempi. Heräsimme auringon noustessa ja kuuntelimme maaseudun ääniä. Väitin kiven kovaan kuulevani Kobe-härkien mylvintää. Jarnon mukaan todennäköisempi veikkaus olisi ollut hanhi, varsinkin kun toitotusta kuului myös lammesta.
Meille selvisi pyöräreitin kiertosuunnan syy, kun ajoimme tien vasenta laitaa ja metsän puolella. Puista roikkui seitin varassa satoja toukkia, jotka liehuivat tuulessa ja iskeytyivät pyöräilijöihin. Viimeisin salamatkustaja lensi alas parvekkeelta tänään.
Itärannan nähtävydet olivat betonia, kuten ainakin kaksikymmentä metriä korkea valkoinen Buddha, joka nousi hylätyn näköalatornin katolta kuin muistona suuruudenhullusta kultista. Kävimme myös katsomassa temppeliä, Hompukujia, joka oli taatusti nätein koskaan näkemäni betonirakennus. Sisällä oli taivaallisen hiljaista ruuhkaisen tienvarren jälkeen.
Ensimmäisenä päivänä pyöräilimme noin 70 ja toisena päivänä noin sata kilometriä. Loppumatkasta väsytti ja lepäsimme hetken tienvarsikylpylässä, jossa oli pieniä sähköshokkeja antava hieronta-allas. En osaa sanoa, oliko tunne miellyttävä vai epämiellyttävä.
Japanin maaseutu = rikkaruohokokoista nouseva savu, valkoiset lava-autot, harjatiilikatot ja juoma-automaatit.
Rauniot kalliokielekkeellä. Awajin maanjäristys ja ikääntyvä väestö on autioittanut monia saaren rakennuksia.
Keinomatsubaran mäntymetsää. Tietä reunustavat rakkaudentunnustukset ja yksi “we are all alone” – kyltti.
Auringonlasku länsirannalla. Aurinko katosi horisontin taakse parissa minuutissa.
Valkoinen, hylätty betoninen Buddha vartioi niemen kärkeä.
Water templen sisäänkäynti.
Temppeli on kaunein näkemäni betonirakennus.
Hiljaisuus veden alla.
Haukka nappasi kalan.
Kosumosu 