Jarnolla putosivat aurinkolasit jorpakkoon. Kiitos äidille kuvista.
Matkaseurueessamme kiersi vatsatauti, joten Chiang Main luonnonaarteet tiettömien ja vessattomien taivalten takana jäivät näkemättä. Lähinnä me taudista jo toipuneet tai epäilyttävän vastustuskykyiset kiersimme kaupunkia ja metsästimme tuliaisia heikompien juodessa majatalossa appelsiinivirvokkeita.
Etenkään uudenvuodenaatto ei ollut ihan onnistunut. Päivällä kadotin kamerani, joka putosi tai jäi jonnekin kaivaessani karttaa repusta. Koska Thaimaa ei ole yhtä tyhmänrehellinen maa kuin Japani, ainoa onni onnettomuudessa oli että olin melko vasta siirtänyt alkureissun kuvat talteen.
Voin siis vain kertoa, että Chiang Main yötaivas vuoden vaihtuessa on upea. Sadat ja tuhannet valkoiset lyhdyt nousivat tasaisena virtana hitaasti kohti tähtiä. Kävelimme kohti lyhtyjen lähtöpistettä, mutta päivän vuoteessa maanneelta Jarnolta alkoivat pian loppua voimat. Menimme siis istumaan lähimpään ravintolaan, jossa äiti tuijotti inhoten raa’asta tortillasta pursuavia mustia papuja.
Muut jäivät odottamaan vuoden vaihdetta väkijoukkoon rakettien räjähdellessä huolestuttavan matalalla ja lähellä kuin pommit, mutta minä ja Jarno näimme viisaaksi poistua. Osa lyhdyistä jäi kiinni puihin tai laskeutui palavina puhelinlangoille ja sähköjohdoille. Pysähdyimme kotimatkalla hetkeksi ja katselin kun lyhtyjen ja rakettien valo heijastui vuosisataisen vallihaudan mustasta pinnasta. Näky olisi voinut olla todella romanttinen, mutta sitten meitä kohti juoksi ainakin kilon painoinen rotta. Otimme tuktukin perille.
Kuuma ilma nousee ylöspäin.
Kun kaikki olivat melkein terveitä vuokrasimme päiväksi auton ja kuljetuksen eräälle norsufarmille, jossa tehdään ainakin joitain haparia yrityksiä elefantti-reppanoiden auttamisen suuntaan. Sympaattisten otusten kärsä oli karkea ja nopea etsimään uutta banaania. Jarno kuvasi kun elefantti kosi ja amerikkalaispari kihlautui.
Sesonkityöntekijä-autokuski kertoi asuvansa suurimman osan vuodesta kahden sadan asukkaan karen-kylässä vuoristossa lähellä Thaimaan rajaa, kasvattavansa muun muassa kanoja ja mangoja ja maksavansa yllättävät menot vesipuhveleilla. Kuski kysyi, kuinka yleistä metsästys on Suomessa. Vastauksen kuultuaan hän naureskeli että Thaimaassa kyllä kaikilla on pyssy, poliiseja kun ei sademetsässä juurikaan näy. Pian hän kuitenkin vakavoitui ja totesi, että eläimiä jotka saavat kerrallaan vain yhden tai kaksi poikasta ei ole hyvä ampua.
“Mitä eläimiä te sitten metsästätte?” kysyin. “Oravia. Kaikenlaisia oravia. Kun meillä pojilla on kotona vapaa-aikaa, me otamme ritsat ja menemme metsälle. Ja meillä on aamiaiseksi oravaa, lounaaksi oravaa…”
Kosumosu 