Luminarien pääaukio 2013
Kuorolaulua kaiuttimista, värillisiä hehkulamppuja, ruokakojuja, väentungosta – sitä on vuotuinen Koben Luminarie. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin 1995 alle vuosi sen jälkeen kun maanjäristys pyyhkäisi kaupungin maan tasalle. Italiasta lahjoituksena saadut valokaaret symboloivat tulevaisuutta: kaikkialta maailmasta virtaavaa myötätuntoa, yhteishenkeä, viimeinkin toimintakuntoista sähköverkkoa, jälleenrakennusta, ensimmäisiä turisteja, vainajien muistoa ja ylipäätänsä toivoa pimeinpänä vuodenaikana.
Ruokakojuja puistossa.
Sittemmin tapahtuma on houkutellut kaupunkiin satoja tuhansia turisteja joulukuun puolenvälin tienoilla. Vaikka tapahtuma on ehkä menettänyt ajan kuluessa alkuperäistä tunnelmaansa, lamppusarjat olivat luultavasti yksi onnistuneimmista katastrofiavustuspaketeista pitkällä aikavälillä. Niillä on varmasti maksettu korjauksiin kuluneita pankkilainaeriä ja tuettu paikallisia matkailu- ja ravintolayrittäjiä.
“Nättiä!”-huudahduksista päätellen kävijät saivat yhä sen mitä tulivat hakemaan paistettujen nuudeleiden ja karamelliomenoiden ohella. Sietää tosin ollakin nättiä, sillä Jarnon työkaveri kertoi jonottaneensa yli tunnin päästäkseen kävelemään alueelle valaistua ostoskatua pitkin. Me oikaisimme valokujalle puolesta välistä sivukadun kautta.
Aukio sisäpuolelta.
Luminariessa on arviolta yli 200 000 käsin maalattua hehkulamppua, jotka järjestetään joka vuosi vähän eri tavalla.
Muutama ranskanperuna.
Kävimme Jarnon kanssa perehtymässä Hanshinin maanjäristykseen perusteellisemmin Kobe Earthquake Memorial Museumissa. Pääsylippuun kuului kolme elämyksellistä lyhytelokuvaa, joista ensimmäisessä Kobe tuhoutuu reaalikokoisena kaaoksisen valonvälkkeen ja pelottavan bassorytinän säestämänä. Toinen elokuva kertoo tapahtumista järistyksen jälkeen ja kolmas on 3D-dokumentti Toohokun katastrofista. Vaikka osa museon materiaaleista on vain japaniksi, elokuvia varten saa korvanjuureen kiinnitettävän radiokääntäjän. Museossa on rajattomat määrät valokuvia, tietoiskuja ja evakuointikokemuksia Hanshinin maanjäristykseen ja sen jälkihoitoon liittyen. Parasta antia on englantia puhuva vanhempi henkilökunta, josta moni on kokenut suuren maanjäristyksen itse ja vastailee mieluusti kysymyksiin. Sääli, että kävijäkunta tuntui koostuvan vain museon läpi juoksevista koululaisryhmistä.
Pienoismalli raunioista.
Kosumosu 